Jumala, meidän Luojamme!
Olemme edenneet syksyyn ja sadonkorjuun aikaan. Nyt niitämme ja korjaamme sitä satoa, mitä keväällä kylvimme. Suotuisa kesä on tehnyt hyvää niin kasveille, kuin meidän sielullemmekin.
|
Olemme edenneet syksyyn ja sadonkorjuun aikaan. Nyt niitämme ja korjaamme sitä satoa, mitä keväällä kylvimme. Suotuisa kesä on tehnyt hyvää niin kasveille, kuin meidän sielullemmekin.
|
|
|
Rukoussunnuntain tekstit puhuvat siitä, mitä rukoileminen on ja mitä lupauksia siihen sisältyy.
Rukous on sydämen puhetta Jumalan kanssa. Raamatun teksteissä kerrotaan myös, että Jeesus on meidän suuri esirukoilija ja rukoilemisen opettaja.
|
|
Kirkkovuosi on aluillaan ja olemme edenneet 3. sunnuntaita loppiaisesta. Tästä Jeesuksen julkinen toiminta alkoi.
Jumala on ilmoittanut itsensä meille ensin Vanhassa Testamentissa ja sitten Uudessa Testamentissa. Näissä Raamatun testamenteissa hän opettaa meitä tuntemaan oikean Jumalan. Raamatun valossa Jumala-uskon sisältö on se, että hän on Herran Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä.
|
Sunnuntaina vietämme ensimmäistä adventtia, joka päättyy jouluaattoon. Valmistaudumme joulunajan kirkolliseen juhlakauteen. Adventinajan jumalanpalvelusten teemat, liittyvät Jeesuksen saapumiseen maan päälle. Adventti tarkoittaa, juuri tätä Jeesuksen saapumista.
Ensimmäisenä adventtina Jeesus saapui Jerusalemiin näyttävästi, mutta nöyrästi aasin varsalla ratsastaen. Ylistämme ja iloitsemme Herramme tulosta laulamalla Hoosianna hymnin, mikä tarkoittaa ”oi auta, pelasta”.
|
Oletko saanut viestin kännykkääsi, jossa on viesti: ”Mä näin alastonkuvia susta netissä”?? Sinällään harmiton viesti, herättää hämmentäviä ajatuksia viestin saajalle. Minustako alastonkuvia? Miten se on mahdollista? Minkälaisia kuvia siellä on minusta? Kuka niitä on sinne laittanut jne.?
Kysymykset osoittavat viestin aitouden. Netissä pyörivät Facebook ym. nettisivut, joissa on laittamiamme kuvia ystäviemme nähtäväksi. Ne ovat vapaasti käytettävissä ja muokattavissa, joten kuvistamme voidaan tehdä vaikka alastonkuvia.
|
Kesä on hyvällä alulla ja monilla loma alkanut. Kirkkovuodessa olemme edenneet aiheeseen, jossa meitä kehotetaan olemaan armahtavaisia toinen toisiamme kohtaan. Mitä se oikeastaan tarkoittaa? Ja miksi minun pitäisi olla armollinen?
Raamattu puhuu paljon armollisuudesta. Jeesuksen olemuksessa täyttyi armollisuus ja rakkaus, hänen täyttäessään Jumalan tahdon. Jeesus rakasti syntisiä ihmisiä ja antoi henkensä meidän edestämme. Hän ylösnousi kuolleista, jotta sinulla olisi iankaikkinen elämä Jumalan yhteydessä.
|
Sunnuntain kirkkoteksti valaisee meille mitä rukous on, ja mitä lupauksia siihen liittyy.
Rukoukseen sisältyy monenlaisia odotuksia, myös toiveita. Raamattu puhuu paljon rukoilevista pyhistä. Evankeliumeissa Jeesus puhuu ja opettaa meitä rukoilemaan. Josta tärkein rukous on Isä meidän, Matt. 6: 5.13.
Valtaosa ihmisistä sanoo rukoilevansa joskus. Hyvä näin. Mutta on myös tärkeä tietää kenelle rukous on kohdistettu, että rukous tulee kuulluksi.
Jeesus puhuu tästä Joh. 16: 23–24, kun hän sanoo opetuslapsilleen:
|